Viimeinkin jatkoa ja ihan vain tiedoksi, että tein tätä sitten yöllä johonkin kolmeen asti. Ihan vain teidän ihanien lukijoiden vuoksi. =) Edellisessä osassa Silas sai vaimokseen Katrin ja heille syntyi tyttö, Camilla, mutta kuinkas sitten kävikään?


Nora onnistui tuikkaamaan keittiönsä tuleen.


Miisa the palonainen ehti kuitenkin ajoissa paikalle, joten ainoa menetys oli pannukakut ja satanen, jonka höveli Nora lahjoitti henkensä pelastamisesta.


Iltapäivällä sattui kuitenkin käymään niin, että kuolema päätti korjata omansa talteen.
"Oho, onpa hieno viikate! Mikäs viikatemies sinä muuten olet?" Nora ihmetteli.


Pian muori kuitenkin tajusi asian laidan, eikä siinä auttanut enää mikään. Perintöjä rapisi huimat 3000 simoa.


Taas tarvittiin Miisaa kun salama sytytti pihapuun tuleen.


Katri sai ilokseen huomata olevansa jälleen raskaana, mutta päällä näytti olevan ilmeisen tehokas korsettimikälie.


Silas ei oikein osannut tulkita tyttärensä viestintää.


Hovimestari Timppa palveli edelleen iloisesti. Hän jopa tilasi ruokatarpeet omatoimisesti.


Camillan huoneessa vallitsi arvatenkin vaaleanpunainen.


Illalla juhlittiin Camillan synttäreitä.




Ihan nättihän hänestä tuli, vaikka peri selvän jättileuan.


Seuraava vaavi tahtoi yöllä maailmaan, mutta Silasta kiinnosti vain pedin petaaminen.


Tulokas oli punatukkainen tyttö, joka sai nimekseen Karolyn.


Ja plääh, Karolyn sai maailman tylsimmän huoneen.


Camilla oltiin hetkeksi unohdettu pinnasänkyynsä, joten Fausto päätti pitää sillä aikaa vahtia.


Tällä kertaa tulipalo sai alkunsa luultavasti Timpan lohipaistoksesta.


Katri oli ainoa, joka oli perehtynyt paloturvallisuuteen, joten hän myös ainoana tiesi miten reagoida.


Koko episodin ajan Timppa ja Silas katselivat roihuavaa uunia kuin takkatulta ja koko tämän ajan vauva lojui lattialla. Miisa ehti taas kerran paikalle, eikä henkilövahinkoja sattunut.


Hektinen elämä otti koville ja usein Silas nyyhki salaa jossain nurkassa.


Perheellä ei ollut enää tippaakaan turhaa rahaa, eikä vapaata aikaa, joten papukaija Haraldista piti luopua.


Timppa ja Steve laittoivat perheelle kilpaa ruokaa.


Silaksen nyyhkiminen vaihtui pian satunnaisiin hermoromahduksiin.


Karolyn ja työt veivät vanhempien huomion lähes yksinomaan, joten Camilla joutui yleensä leikkimään yksin.


Steve-pappa kuitenkin piti huolen pikkuisen ravitsemuksesta (ja omasta myös=D).


Ja taas on vauva lattialla.


No mutta Steve!


Camillan synttäreitä vietettiin jälleen.


Tyttö oli iloinen, mutta miksi isä peitti silmänsä?


Camillan jälkeen kasvoi Karolyn.




Katri ei voinut uskoa, että hänen tyttärestään tuli blondi.


Muodonmuutoksen jälkeen hänestä tuli todella söpö.




Tähän väliin tungen Camillan huoneen.


Ensin lähti Harald ja nyt Timppa, koska häneenkään ei enää ollut varaa.


Kolmas lapsi päätti syntyä sinä aamuna.


Vauva oli poika ja hänet nimettiin Coliniksi.


Camillan koulumenestys ei alkanut vielä ekana koulupäivänä, mutta kyllä hänestäkin vielä hiku saadaan.


Pappa ainakin piti siitä huolen.


"Mikäs se sun toive olikaan, muru?" Silas kysyi toiveikkaana.
"Sadannen kerran: kuusi lapsista menee naimisiin." Katri sanoi.
"No, sittenhän niitä lapsia pitää olla kuus. Tai enemmän jos joku ei meekään naimisiin." Silas selitti.
"Niin, niin..." Katri hymähti.




Colinin huone näyttääpi tältä.


Steve opetti Karoa puhumaan hyvällä menestyksellä.


Katrista oli mukavaa olla välillä olematta raskaana, sillä nyt hän ehti jopa tutustua lapsiinsa.


Camilla piti läksyistä, vaikka läksykasat muuta osoittivatkin.


Katrilla oli aikaa jopa niin paljon, että hän ehti opettaa kissoja tavoille.


Camilla piti mielellään huolta pikkusiskostaan, tai ainakin leikki tämän kanssa jos ei muuta.


Sitten Camilla löysi isoisänsä valheenpaljastuslaitteen kellarista ja rupesi harjoittelemaan valehtelua.


Karolyn oppi kävelemään äidin opastuksella.


Silas suhtautui lastenhoitoon hyvin vakavasti, joten hän perehtyi siitä kertovaan kirjaankin.


Sitten koitti Colinin synttärit.




Pojasta tuli ihan Camillan näköinen.


Kakku maistui niin hyvin, ettei kukaan edes huomannut Colin-rukkaa, joka nukahti lattialle.


Hali. =)


Makeoverin jälkeen aika söpö tapaus.


Colinin taaperuus ei alkanut kovinkaan kivasti, sillä Stevelle tuli joku vimma ottaa poika pois sängystä ja laittaa takaisin ja ottaa pois jne. =D


Seuraavaksi raukkaa vietiin potalle, vaikka se halusi vain nukkua.


Palikatkin ryppyilivät hänelle. No, aina joskus on huono päivä.


Katrin maha alkoi taas kivasti paisua.


Karon synttärit!




Nättihän hänestä tulikin.


"Iti kato maito lentää!" Colin kiljui.
"Kulta, pitäiskö meidän mennä johonkin perheterapiaan tai jotain?" Silas kysyi hämmentyneenä.




Karolynin huone.


Katri oli päättänyt rentoutua uima-altaassa ennen synnytystä. Silloin poliisitäti saapui testaamaan vesiliukumäen ja ilmoittamaan vievänsä perheen kissat, koska niistä ei muka huolehdittu hyvin.


No, tiellähän ne vain olivat.


No mutta sinäkin, Katri?


Aamuyöllä synnytys käynnistyi ja tuskanhuudot kiirivät talon joka kolkkaan, mutta pojat ne vain nauttivat illallistaan.


"Isä, auta nyt vähän, jooko?" Silas sanoi kun ei muutakaan keksinyt.


Neljäs lapsi oli tattadaa... poika, jolle annettiin nimeksi Kenneth.


"Aika hyvin olet säilynyt, vaikka jo neljän lapsen äitikin olet." Steve lirkutteli. "Miten teillä muuten menee? Silaksella ja sinulla siis?"
"Ai, öh... ihan hyvin." Katri vastasi vaivaantuneena.


"Ai ihan hyvin?!" Steve korotti ääntään. "Eihän teillä ole muuta yhteistä kuin lapset! Anteeksi vain, mutta en ole sokea. Sinä et edes rakasta häntä! Et enää."
Katri ei tiennyt mitä sanoisi, sillä hän tiesi mistä Steve puhui ja pelkäsi sanojensa seurauksia.


"Anteeksi, en olisi saanut noin huutaa, mutta..." Steve pyyteli anteeksi ja yritti halata.
"Mutta mitä? Sinunko kanssa minun sitten pitäisi olla naimisissa? Mitä?!" Katri yritti suuttua, mutta toivoi salaa vastauksen olevan "kyllä". "Ja varoisit vähän mitä sanot. Silas on sentään vain yläkerrassa."


"Lapset ja Silas nukkuvat. Kenenkään ei tarvitse tietää..." Steve kuiskasi ja Katri tiesi olevansa mennyttä.


"K-Katri! ISÄ! Mitä h********?!" Silas huusi järkyttyneenä ja oli pudottaa vauvan. Katrin sydän pomppasi kurkkuun.


"Rauhoitu, rakas! Anna anteeksi... Se oli vahinko! Uskothan? Vannon ettei ollut tarkoitus! En enää ikinä..." Katri selitteli värisevällä äänellä.
"Uskon! Uskon, ettet enää ikinä, koska kohta sua ei enää ole!" Silas mylvi ajattelematta sanojaan.


"Ei. En alennu sun tasolles. Sä lähet tästä talosta! Lapset jää mulle ja sä lähet. Mutta ensin... maista tätä!" Silas karjui ja antoi kätensä puhua puolestaan.
"Anna hänen olla, poika." Steve puuttui riitaan.


Mutta Steve ei pystynytkään puolustamaan Katria sen paremmin kuin itseään. "Se o-olin minä...*nyyh* mu-mutta Katri...*nyyh* ei enää vä-välitä..." Steve itki.


"No sen mä kyllä näen. Katri ei välitä, etkä välitä säkään. Ei toista ilman kolmatta vai miten se meni. Te pettäisitte mua kuitenkin uudestaan jos antaisin anteeks. Äläkä sano mua enää ikinä pojakseks..." Silas huusi raivoissaan.
"Silas mitä sinä..." Steve yritti kysyä.
"... koska sä et ole mun isä! Oikeesti, ehkä sä et tosiaan ole. Mä olen ajatellut tätä ennenkin... Mistä mä muuten oisin mun silmät perinyt? Jos et oo huomannut, niin äitillä ei ollu vaaleensinisiä silmiä, eikä ole sullakaan. Äiti tais kyllästyä suhun ja..."
"Kuule Silas, Noraa et tähän sotke! Nora ei olisi ikinä..." Steve keskeytti.


"Ai, katos vesilasi. Oleppa hyvä!" Silas huusi.


"Hyvä on. Minä sitten lähden." Steve sanoi kuivaten kasvojaan.


"Ja sinä! Miten sä voit tehä tän mulle ja lapsille? Eikö sulla oo mitään itsetuntoa? Eikö yhtään kaduta?" Silas huusi täyttä kurkkua odottamatta vastausta.
"M-mi..." Katri mumisi.


"Se on sitten ohi. Lapset jää mulle niinkun sanoin." Silas jatkoi.
"EI! Et voi..." Katri kiljui.


"Kyllä mä voin. Olisit ajatellu mitä teit! Saat nähdä niitä vaan jos ne ite haluaa. Ovi on tuolla. Ala mennä!" Silas lopetti Noran ja Malcomin silmien alla.


Ja niin loppui sen parin tarina.


Lapset olivat kuulleet koko riidan ja äidin lähdön.


"Mikä äitille tuli? Eikö se rakastakaan meitä?" Karolyn kysyi itku kurkussa.
"En tiedä. Kyllä äiti teitä rakastaa, mutta näin vaan kävi." Silas vastasi pidellen päätänsä, joka tuntui räjähtävän.


"Mä rakastan sua ja teitä kaikkia." Silas sanoi halaten tytärtään. "Mä en koskaan jätä teitä."
"Iskä, ethän sä ota meille uutta äitiä?" Karolyn kysyi.
"En." Silas tukahdutti naurunsa, sillä tällä hetkellä hän vähiten kaipasi uutta pettäjää elämäänsä. "En ota."


Miten mä nyt teidän kanssa pärjään?


Silas päätti hukuttaa surunsa rentouttavaan vaahtokylpyyn, sillä seuraavaan päivään hän heräisi yksinhuoltajana.

Hmm, kommentteja kiitos. =)