Hyvää myöhäistä itsenäisyyspäivää kaikille! =) Tästä alkaakin sitten toiseksi viimeinen osa tälle lc:lle (jos viimeistä extraa ei oteta mukaan). Olisi tullut aikaisemminkin, mutta oli pakko katsoa linnanjuhlat. =X Ei pitäisi lupailla mitään, mutta viimeinen osa tulee kuitenkin 99% :n varmuudella ennen joulua.


Nelikkomme oli siis juuri muuttanut kampukselle ja aloittamassa yliopisto-opintojaan. Ensimmäinen asumus oli käynyt liian ahtaaksi, eikä siitä ehditty ottaa edes kuvaa, mutta nyt oli toisen talon rakennus meneillään. Kevään mukana tulleet perhoset kuitenkin estivät rakentamista, joten vasta perustukset olivat valmiina.


Karolyn yritti pyydystää ötökät pois tieltä, mutta ne olivat naiselle liian vikkeliä.


Niinpä hän jätti homman ja keskittyi naapureiden tervehtimiseen. Joku oli onneksi kuitenkin saanut perhoset purnukkaan.


Mutta koska eräs eläinaktivistimme päätti vapauttaa ne, jouduttiin uutta taloa odottaa monen monta tuntia.


Lopulta mökki kuitenkin saatiin valmiiksi. Käydäänpä peremmälle.


Koska opiskelu tulisi olemaan hyvin stressaavaa, päätettiin pihalle laittaa pikkuinen puutarha, jossa voisi harrastaa rentouttavaa kitkemistä tai flamigojen potkimista.


Alakerrassa on kaksi pikkuruista kylppäriä/wc:tä, olo- ja lukuhuone ja keittiö. Ja jotta opinnot eivät tällä kertaa jäisi keltään kesken, jokainen huone on sisustettu niin iloisilla väreillä, ettei kukaan ainakaan kuolisi tylsyyteen.


Yläkertaan pääsee vain kapuamalla tikkaita pitkin. Siellä sijaitsee sänkyjen lisäksi tietokonenurkkaus, juoksumatto, maalausteline ja suuren suuri parveke, jossa perijän valmistujaispippalot tullaan pitämään. Ja sitten vähän lähikuvia:




Eli yläkerta.




Keittiö ja ruokailupiste.


Eteinen.




Ja olkkari. Nyt varmaan ihmetellään, että millä rahoilla tämä on mahdollista. No, kotona tyhjennettiin tili ostamalla kalliita tavaroita ja ne laitettiin taskuun ja yliopistolla myytiin. Sehän ei ole huijausta. =P


Neljä iloista veikkoa istui iloisessa talossa. Kukahan heistä mahtaisi olla perijä?


Kenneth aloitti opiskelunsa voileipien tekemisellä.


Karolyn sen sijaan päätti jo ruveta lukemaan ensimmäiseen tenttiin.


Päivällisellä saatiin nauttia varsin erikoisesta ruokailuviihteestä.


Karolyn oli saanut naapuristaan enmuistanimeäjotenolkoonvaikka Artusta suuren ihalijan. Arttu yritti saada neidin suosiota esittämällä sinitoukkasen vuosittaista puolisonvalintarituaalia.


Illalla kaikki kerääntyivät olohuoneeseen lukemaan tenttiin.


Ja viimein oli ensimmäinen päivä pulkassa.


Seuraavana päivänä taloon oli eksynyt ensimmäinen huutosakkilainen. Camilla ei halunnut antaa itsestään huonoa kuvaa, joten hän vain hymyili tunkeilijan raivostuttavalle esitykselle.


Karolyn piti puhtaudesta yhtä paljon kuin uusista vaatteista, joten hän oli se, joka piti talon kunnossa. Hän sitä paitsi oli niin ujo, että jäi mieluummin kotiin opiskelemaan kuin meni luennolle, vaikka siinä oli kaksinkertainen työ.


Naapurin veljekset Arttu ja Erkka pitivät Karolynistä ja tämän sisaruksista niin paljon, että he vierailivat näiden luona lähes päivittäin. Huonompi juttu oli se, ettei kukaan ollut kiinnostunut Artusta, mutta sekä Karolyn, että Camilla olivat ihastuneet Erkkaan.


Kenneth rakasti musiikkia ja useammin hänet tapasikin joraamasta kuin opiskelemasta.


Colinista opiskelua tärkeämpää oli löytää Se oikea nopeasti. Treffipalvelun tarjonta vain oli yhtä niukkaa ja huonoa kuin Ennustajaeukon ystävälliset sanat kun hänelle ojensi alle tonnin setelin.


Ensimmäisestä tentistä myöhästyttiin ja tyylillä.


Colin kaipasi karvaisia ystäviä, joten hän adoptoi kääpiökoiran, Jerryn.


Kenneth oli epäonnekseen valinnut pääaineen, joka vaati kovaa kuntoa, mikä ei näyttänyt olevan hänelle luontaista.


Jerry oli hyvin seurallinen koira, eikä jaksanut olla hetkeäkään yksin, joten se jatkuvasti ulvoi ja haukkui niin kauan, että kaikki heräsivät antamaan sille huomiota.


Hauvan tarina jäikin lyhyeksi, sillä toista unetonta yötä ei kukaan halunnut. Aamulla poliisisetä tuli viemään koiran pois.


Colin oli pyytänyt puutarhakerhon arvostelemaan heidän kaunista pihaansa siinä toivossa, että pääsisi kerhoon ja saisi kenties toivomuskaivonkin. Alku oli ainakin lupaava, sillä kaktus näytti täyttävän kaikki kerhon vaatimukset.


Huonekasvitkin arvosteltiin siinä sivussa. Täti näytti myös olevan tyytyväinen.


Samaan aikaan Camilla sai ensisuudelmansa Erkan kanssa.


Setä ei kelpuuttanut flamingoja. "Hyi, roskia!" hän sanoi, ja on kyllä ihme puutarhakerho kun ei puutarhapatsaat kelpaa. Colin kuitenkin pääsi kerhon jäseneksi, mutta kaivoa ei tullut.


Eräänä päivänä laama- ja lehmämiehen tiet kohtasivat keittiössä ja siitäpä soppa syntyikin. Camilla oli aivan kauhuissaan, mutta Erkka piti väkivaltaa vain hyvänä viihteenä.


Pojat kyllästyivät kotona kököttämiseen ja lähtivät katsomaan kampuksen tarjontaa.


Ensiksi he päättivät vähän viihdyttää kansaa soitannallaan.


Se olikin kannattavaa, sillä Kenneth sai monta kymmentä simoleonia.


Sitten Ken päätti kokeilla aivan uudenlaista tyyliä.


Seuraavaksi käväistiin Stadissa asti eräässä baarissa, mutta Kenillä ei ollutkaan yhtään niin hauskaa kuin veljellä.


Mutta suunpielet kääntyivät heti kun nähtiin vähän naiskauneutta.


Colin oli juuri lähdössä kotiin kun melkein törmäsi taivaalta tulleeseen noita-akkaan. Onneksi isä oli noita ja Colin tiesi, että tämä noita oli hyvä, mutta ei isäkään noin pelottava ollut.


Noidan ilmestystä seurasi outo, keväinen ilma, vaikka nyt oli jo melkein talvi.


Kevät hävisi yhtä nopeasti kuin tulikin ja pojat ottivat vielä valokuvat muistoksi yliopisto-ajastaan, aivan kuten Silas ja Soren aikoinaan.


Seuraavana päivänä viuhahtaja, Killian nimeltään, teki paluun eräiden harmiksi, toisten huviksi.


Opintovuosia oli nyt kaksi takana ja kaksi edessä, siis oltiin jo puolivälissä.


Kenneth juhlisti asiaa korjaamalla kylpyammeen.


Luennoille mentiin tietysti hymysuin, aivan kuten koululaisena mentiin pelottavan kuskin bussiinkin.


Kaikki eivät tietenkään pidä opiskelusta, ja niinpä Camilla jäi tuijottamaan tv:tä, sillä olihan hän Sylkevien Laamojen suuri fani. Kukapa olisikaan arvannut.

Kotona:


Kauan oli aikaa mennyt siitä kun Silas oli saattanut lapsensa yliopistoon ja jäänyt kotiinsa yksin. Siinä ajassa on siis varmasti ehtinyt sattua ja tapahtua. Ainakin hän tykkää nykyisin hillua lampunvarjostin päässä.


Kun seuraa ei ollut, ei mikään tuntunut onnistuvan. Ei edes mikroruuat.


Silas oli ensimmäistä kertaa kokeillut lemmenjuomaa ja yksi asia oli johtanut toiseen. Oli nimittäin käynyt niin, että Silas oli tullut isäksi vihertävälle vauvalle, jonka äiti kuoli tulipaloon. Vauva oli otettu huostaan, sillä sukulaisia ei pikkuisella ollut.




Silas oli taas onnellisempi kuin aikoihin, eikä hän halunnut laiminlyödä lastaan, joten pomoa täytyi välillä vähän juksata.
"Juu, juu... Aivan... Ai syykö? Vauv- Siis vatsatauti! Niin, kamala tauti sanon minä. Ei, ei tartu. Eikun siis tarttuu. Juu, aivan... Kauanko olen poissa? No... Tää saattaa kestää vuosia. Öötotanoin..."

Tietenkin vauvalle piti sisustaa oma huone:








Taikuus oli kuitenkin hauskaa vain siihen asti, kun eräänä aamuna Silas huomasi ihollaan tähtimäiset kuviot. Ei Eleonoora, Silaksen ystävä- ja noitavainaa, ollut tätä kertonut. Kyllä hän tiesi, että pahana hän olisi ollut myrkynvihreä, mutta hänhän oli hyvä. Nyt hän ei voisi enää kulkea julkisilla paikoilla ilman roviolle joutumisen pelkoa. Eihän Sim Cityssä kuitenkaan enää tällä vuosituhannella poltettu noitia, mutta ei ollut kivaa, että nyt kaikki tietäisivät hänen pikku salaisuutensa.


Sitten hän muisti Brunon. Vaikka vauva oli mitä erikoisimman näköinen, ei yhtään kuten tavalliset simit, hän oli maailman ihanin vihreä vauva.
"Olet sä kyllä söpö. Söpöpöpönhöpönpöppöö! Mut onneks et perinyt äitis suuria silmiä, vaikka oli nekin ihan nätit..." Silas höpötti heitellessään vauvaa ilmaan.


Silas oli edelleen töissä pikaruokalan kassalla, jonne oli mentävä aina välillä, jotta saisi hankittua leipänsä.




Isukki oli valinnut väärän työpäivän, sillä oli Brunon synttärit. Onneksi edes Karen Kassila oli auttamassa pojan kasvuun.






Hänestä tuli kyllä maailman söpöin alieni. Pojalla on enemmän isänsä piirteitä kuin neljällä sisaruksellaan yhteensä, vaikka äiti oli sentään alien.


Brunon lempileikki oli nukke-parkojen syöminen.


Isä ei pystynyt maksamaan puutarhurille tämän palkkaa, joten hän marssi yläkertaan ja vei hienoimmat lelut, mistä Bruno oli hyvin surullinen.


Silas oli tullut riippuvaiseksi eliksiiristään, jota hänen täytyi ottaa säännöllisin väliajoin, jottei päässyt vanhenemaan.


Viimein koitti pojan aika kasvaa lapseksi. Iskä ehti vaivoin juosta paikalle.


Ja söpönä hän pysyi edelleen.

Takaisin yliopistolle:


Ahaa, Colinilla on neitiseuraa puutarhassa!


Onko hän viimein löytänyt Sen Oikean?


Btw, ihme porukkaa täällä päin...


Kyllä Colin taisi hänet löytää. Elisabet muutti juuri taloon ja eikö hän olekin kaunis? =)


Kauneus aiheutti Gullik-lehmässä suurta kateutta, vaikka hän olikin mies. Ensin rynnättyään keittiöön, Gullik aloitti Elisabetin kiusaamisen tökkimällä tätä mahaan.


Hetkeä myöhemmin ja ennenkuin hän huomasikaan, vesi-ilmapallo lensi jo päin naamaa. Minkälainen mies kiusaa viatonta naista?


Colin aikoi ensin olla puuttumatta asiaan, mutta puuttui sittenkin. Harmi vain, että lehmämies osasi antaa samalla mitalla takaisin ja kohta sai Colin kokea sorkan voiman.


Colin ei ollut koskaan ollut mikään machomies, eikä hän ollut nytkään. Hänestä oli niin epäreilua, että joku saattoi ilman mitään seuraamuksia kiusata toisia.


Päivien kuluttua miesten tyylit olivat muuttuneet, mutta kokkaustaidot eivät niinkään. Colin leikkasi edelleen sormeen ja Kenin soppa paloi pohjaan. Ehkä olisi parempi vain pysytellä niissä voileivissä.


Niin, Colin ei tosiaan ollut macho, eikä myöskään näyttänyt siltä, mutta täytyihän nyt jonkun perijöistä olla vähän enemmän neitimäinen.


Colinin ja Elisabetin rakkaus kukoisti ja kasvoi vaan. He jopa söivät ruokansa toistensa lautasilta. Ei mikään tavallinen tapa osoittaa kiintymystään, mutta väliäkö hällä.


Öisinkin parin saattoi löytää liimautuneena toisiinsa, mikä oli Camillasta todella kuvottavaa.


"Elisabet", Colin sanoi hiukan hermostuneena. "Sähän tiedät kuinka paljon mä rakastan sua."
"Niin tiedän." sanoi Elisabet.
"Sitten tässä on kans semmonen juttu... Mä en oo kertonu sulle ihan  kaikkea", Colin sanoi ja kaivoi taskuaan. "Katoppa mitä mä ostin."
"Häh? Et oo kertonu..." Elisabet ihmetteli.
"Älä nyt kulta suutu", Colin epäröi ja katsoi Elisabetia hymyillen niin söpösti kuin osasi.
"Niin, jatka", Elisabet sanoi.


"Mä olen perijä", Colin töksäytti ja osoitti sormellaan pientä, samettista rasiaa. "Niin ja kurkkaappa tonne."
Elisabet yritti hillitä itsensä, muttei pystynyt siihen. "Iiiiiih! Colin!!" hän kiljui.


"Miks mä nyt oisin suuttunut?" Elisabet kysyi innoissaan avatessaan rasian kantta. "Ooh..."
"No, tahdotko sä? Eihän se oo liian pieni tai mitään? Mulla ei ollut varaa ton hienompaan..." Colin sanoi.


"Se on täydellinen! Tosin mä tykkään enemmän yksinkertaisesta", Elisabet sanoi ja pujotti sormuksen sormeensa. "Niin mikä se perijä on?"
"No, mun pitää jatkaa meidän sukua ja palata kotiin asumaan koko loppu iäks. Tai siis niin kauaksi aikaa kunnes meidän, tai siis mun lapsi syntyy", Colin selitti.
"Aijaa... No sehän on hienoa! Meidän ei sitten tartte ostaa taloa. Niinkö?" Elisabet sanoi mietteliäästi tutkien timanttiaan. "Älä nyt siitä ota mitään stressiä."


No huh. Sehän oli helppoa. Ja se on oikeessa. Ei tartte ainakaan ostaa taloa... Ja sehän on vaan yks vauva joka pitäis saattaa maailmaan, että ei tartte edes stressata.


Seuraavana päivänä oli poikien lopputentin aika.


Ja molemmille tuli L:llän arvosana. Hienoa!


Sitten vain kutsu sukulaisille ja pippalot käyntiin.


Silas päätti tavanomaisen puheen sijaan laulaa poikansa kanssa karaokea.


Killian-viuhahtajan kolmas tuleminen.


"Ajattele, kohta me päästään kotiin ja perustetaan perhe. Mut sun pitää vielä jäädä tänne kaheks vuodeks", Colin sanoi.
"Ei se ole pakko. Itse asiassa mä oon aina halunnut olla vaan kotiäiti", vastasi Elisabet.


Vierailla oli hauskaa ja juomaa riitti, siispä onnistuneet juhlat.


Juhlien päätteeksi Colin kasvoi aikuiseksi.


Juhlistaakseen asiaa, Karolyn ja Elisabet heittivät hänen päälleen paperisilppua. Nojoo... =D

Tunnin kuluttua:


Perijämme Colin tassutteli sankassa lumisateessa vanhan kotinsa portille. Tästä se alkaisi. Kohta hänestä, suvun viimeisestä perijästä, tulisi isä ja kenenkään ei tarvitsisi enää palata kotiinsa asumaan. Kaikki saisivat päättää elämästään itse.

Viimeinen osa tosiaan tulee toivottavasti ennen joulua ja sitä ennen tulee vielä Colinin sisaruksista pikku osa. Unohtui melkein pyytää anteeksi. Anteeksi jos joku kitui lukiessaan tämän osan. =)