Hyvää iltaa ja hyvää uuttavuotta. Tämän enempää en horise, mutta käsi pystyyn ne, jotka haluaisi vielä nähdä minulta lc:n tai jonkin muun sen tapaisen. Siitä tulisi luultavasti hyvin samanlainen kuin tämäkin, mutta tietysti myös omanlaisensa. Päivitys saattaisi kuitenkin olla hitaampaa kuin tässä oli, joten olisi kiva tietää mahdollisista lukijoista. =)


"Terve iskä. Ja Bruno."


"Katos pikkuveikka, mä toin sulle lahjan. Se on Kännykkä. Kopian uusin malli", Colin sanoi ojentaessaan pakettia.


"Mulle? Vautsi... Kiitti, Colin!" Bruno sanoi innoissaan.


"Noniin Bruno annas hali ja sitte nukkumaan. Sulla on huomenna eka koulupäivä", Silas sanoi.
"Joo joo. Mut en mä sua kyllä halaa", Bruno sanoi ja juoksi huoneeseensa.




Tässä kohtaa olohuone sai taas kerran uuden ilmeen.




Ja Colinille piti tehdä uusi huone.


Päivä oli ollut raskas ja kun Silas oli saanut kerrottua kaikki kuulumiset, Colin nukahti olohuoneen sohvalle, jossa hän nukkui pitkälle seuraavaan päivään.


Kun Colin ja Silas vielä nukkuivat, Bruno tarpoi koulubussiin miettien, että kiusattaisiinko häntä hänen ihonvärinsä takia.


Päivällä Colin soitti Elisabetille, joka sanoi tulevansa muuttokuormineen vielä sinä iltana.


Colinia lapsetti, sillä hän oli viime vuosina vain opiskellut, eikä lumienkeleiden tekemiseen ollut jäänyt yhtään aikaa. Niinpä piha oli kohta täynnä enkeleitä.


Silaskin tuli leikkimään, mutta hän päättikin tehdä lumiukon.


"Terve Colin. Teettekö te lumiukkoo?" Bruno kysyi juuri koulusta tullessaan.


"Joo-o. Eikös oo hieno?" Colin sanoi.
"Mäpä teen hienomman", sanoi Bruno.


"Voila! Perfecto!"


Loppupäivän veljekset leikkivät lumisotaa kun isä lähti töihin.


Illalla Elisabet sitten saapui.


Ja niin päästiin viimein aloittamaan yhteinen elo. Tunnelman pilasi vain naapurin karannut koira.


Colin valmisti kihlatulleen maittavan kala-aterian.


Mutta päivä oli jälleen ollut Colin rukalle niin raskas, että tämä väsähti lautaselleen. Vauvantekosuunnitelmat siis lykkääntyivät.


Bruno oli erittäin taiteellinen lapsi ja usein hän aloittikin aamunsa maalaamisella.


Perheen Aslan-kissa oli aikoja sitten karannut, eikä sitä enää kuulunut, joten Colin adoptoi koiranpennun ja nimesi sen Reimaksi.


"Hei iskä, tuu kattomaan meidän uutta koiraa."
Silas: *gulp*
"Mitä sä oikeen teet?" Colin hämmästeli isänsä hommia.
"Otin tässä vähän... smurffilimsaa. Öh... Kurkkua vähän kuivaa. Köh köh..." Silas sanoi.


"Ei toi mitään limsaa oo", Colin epäili. "Nyt kerrot mitä sä otit."


"No asia on niin, että... Mä alan olla jo vanha. Tosi vanha itseasiassa. Mun pitäis olla jo vanhus, mutta ton liemen avulla oon pysyny nuorekkaana", Silas kertoi.
"Häh?" Colin ihmetteli.
"Elämäneliksiirin siis", Silas selvensi.


"Siis... Sehän on kamalaa. Epänormaalia!" Colin sanoi. "Iskä sun pitää lopettaa se."


"Joo voi olla, mutta tästä ei sitten puhuta muista se."


Eilen nukkumatti keskeytti hommat ja täytyihän vaatekaapin pätevyys testata.


Mutta jopas jotakin! Elisabet huomasi jo samana päivänä olevansa raskaana. Vai olikohan se vain ruuan aiheuttama pömppömaha?


Silas tajusi elämäneliksiiristä huolimatta olevansa jo todella vanhan näköinen. Hetken mietittyään Colinin sanoja hän päätti luovuttaa liemen käytön.


Elisabet tosiaan oli raskaana ja raskaus toi tullessaan outoja mielihaluja. Hänen oli pakko nuolla lautaset puhtaaksi ennen niiden pesemistä.


Colin oli saanut unelma-ammatin, nimittäin kesäleirin muusikkona olemisen.


Raskaus eteni mukavasti. Colin luuli jo kuulevansa vauvan itkun.


Eteisen seinillä koreili suvun edelliset perijät Malcom, Nora ja Silas, joiden muotokuvat olivat selvinneet edellisestä muutosta. Täytyihän viimeisellekin perijälle tehdä oma taulu, jonka Silas lupasi maalata.


Seuraavana aamuna Silaksesta tuli vanhus.


Kaiken lisäksi varsin komeakin.






Colin ja Elisabet eivät halunneet mitään isoja juhlia, jotka Silas olisi halunnut heille järjestää, joten he menivät salaisesti naimisiin yläkerran eteisessä.


Ja raskaus senkuin eteni.


Ja viimein Brunostakin tuli täyden kympin lapsi.


Elisabetin arkiaskareet alkoivat jo ainakin näyttää vaivalloiselta, elleivät olleetkin sitä.


Bruno oli kaveri jo lähes kaikkien naapurinlasten kanssa, jotka koostuivat lähes kokonaan sukulaisista kuten tässä siskontyttärestä.


Aikuisetkin sukulaiset olivat vierailulla yhtenään tanssimassa esimerkiksi tip tappia.


Joulu oli ovella, joten talo koristeltiin sen mukaisesti niin sisältä kuin ulkoakin.


Rakkaan Eleonooran haudallekin vietiin kynttilä.


Seuraavana aamuna olikin jouluaatto.


Tv:stä katsottiin Lumiukko, joka oli näemmä eksynyt aurinkorannalle.


Tällainen hauva Reimasta kasvoi.


Saunasta ei näillämain tiedetty mitään, joten se korvattiin porealtaassa kylpemisellä...


...ja vesisokolla.


Sen päätteeksi jokainen teki lumienkelin. Silaksen olisi kyllä syytä harkita shampoomerkin vaihtoa kun lumestakin tuli noin mustaa.






Aattona oli myös Brunon aika kasvaa teiniksi. Kylmä ilma oli näemmä tehnyt tepposet Silakselle.


"Bruno, tiedätkös mikä tämä on?" Silas kysyi.
"Jaa-a. Nakkimakkara varmaan", Bruno vastasi.


"Hehheh, ehei. Se on hieno väline. Ja sen mä haluan antaa sulle."


"Ohoh!"


"Käyppä kokeilemassa jotain taikaa", Silas kehotti.
"Okei. Mut vaatteet menee kyllä vaihtoon", Bruno sanoi.


Mitäpä tässä enää jouluvaloja tarvitaan.


Silaksen valmistaessa jouluateriaa Bruno ja Elisabet jaksoivat ihmetellä kuinka kaunis heidän kuusensa olikaan.






Ateria oli maittava ja Silas saikin suuret kehut kokkaustaidoistaan.


Yhden jos toisenkin maha paisui ahmimisen vuoksi, mutta Elisabetin lihominen näytti olevan kivuliasta.


Mutta sehän olikin synnytys!
"Voi kulta, onpas hieno joulu! Synnytyskin vielä", Colin nauroi.


"Lopeta ja tee jotakin!" Elisabet huusi.


Sitten se oli lopultakin ohitse. He olivat vanhemmat. Suloisen tyttövauvan vanhemmat. Kymmenes sukupolvi oli viimein syntynyt.


Vauva sai nimekseen Eva Ramona Wismont. Eva joulun tähden ja Ramona suvun aloittajan mukaan.


Brunoa pyydettiin tytön kummiksi ja kaikki olivat haltioissaan tämän joulun ihmeen vuoksi.


"Anteeks ettei mulla ollut teille mitään lahjaa", Silas sanoi Elisabetille.
"Ei se mitään, Silas. Mehän saatiin maailman ihanin lahja", Elisabet hymyili.

Kymmenen vuoden päästä...


Bruno on aloittanut opiskelunsa yliopistolla.


Opiskeleminen kuitenkin jää vähemmälle, sillä hän on päättänyt pitää taikavoimansa ja käyttää aikansa niiden opetteluun. Kanssaopiskelijat voivat vain arvailla mitä huoneessa tapahtuu kun oven raosta valuu sinistä höyryä ja Brunon käkätys kantautuu korviin.


Colin perheineen päätti jättää vanhan kotinsa ja he muuttivat ikinuorten sukulaistensa naapuriin.


Perhe kasvoi viisihenkiseksi hurmaavien kaksoispoikien myötä. Vasemmalta katsoen Eliot ja Elton.


Ramonakin oli tietysti jo kasvanut kouluikäiseksi.


Elisabet odottaa neljättä lastaan, jonka syntymän jälkeen perhe muuttaisi taas.


Kaljuuntunut isäpappa Silas taas asustaa taloyhtiön ylemmässä kerroksessa, jossa hän saa tehdä taikojaan niin paljon kuin mieli lystää.



Minä ja Wismontit kiitämme ja kumarramme ja toivotamme hyvää uutta vuotta. Olkoon Colin varoituksena kaikille rakettien ystäville, eli olkaa varovaisia niiden paukkujen kanssa.

Suuret kiitokset ja halit kaikille kommentoineille ja niille, jotka tätä tarinaa ovat seuranneet. Me teimme sen, vaikka tiellä oli jos jonkinmoista estettä. Nyt on 17 päivää siihen, kunnes Wismontit täyttää vuoden ja 21 päivää minun 18-vuotis synttäreihin. En halunnut järkyttää ketään, vaikka tiedän, ettei kukaan olisi sitä uskonut. =D

Ehkä vielä nähdään uuden tarinan merkeissä, vaikka en ole ollenkaan varma. Tästäkin oli kamalasti stressiä, että milloin ehdin tehdä uuden osan, joten vähään aikaan ei ole mitään tulossa. Eli sanokaa hyvästit Wismonteille. Jatkan kyllä suvulla pelaamista, mutta tuskin heistä enää kuullaan.