Ihmeiden aika ei siis ole ohi! Kaikki on vapun syytä, sillä pitkä viikonloppu sai minut koneen ääreen pelastamaan sitä. Mikäpä olisikaan parempi tapa viettää vappua kuin koneen korjaaminen. Sain joten kuten sen kuntoon, mutta se oireilee silti vielä pahasti ja saattaa kaatua minä hetkenä hyvänsä. Sims toimii taas hyvin uudelleenasennuksen jälkeen ja varmuuskopioiden ansiosta Wismontit pelastuivat täpärästi. Jopa peli-into palasi entiselleen. Jatkan tätä siis niin kauan kuin se on mahdollista, eivätkä hermot pala. Kuitenkin kolmas kerta toden sanoo ja tämä oli vasta toinen murhayritys joten saa nähdä miten tässä käy. =/ Ladattujen kanssa yritän tällä kertaa olla niin varovainen kuin mahdollista joten en ole saanut ladattua vielä läheskään kaikkea mitä pitäisi, joten olkaahan kärsivällisiä jos simeillä on pelin omat hiukset, vaatteet jne. Vaihdoin pelin kielen ruotsiksi, joten se sitten selittää oudot nimet jne. =)


Ronan ei ollut ahkeroinut lapsena tarpeeksi, joten eipä hänellä ollut stipendejäkään, joilla olisi vuokrannut oman kämpän kampuksen laidalta. Niinpä hänen täytyi muuttaa asuntolaan muiden köyhien luo.

snapshot_750956a0_5509578a.jpg
Ensimmaisenä täytyi varata asuntolan paras huone.

snapshot_750956a0_75095e36.jpg
Seuraavaksi tutustuttiin kampuksen naisiin ennustajaeukon kautta.

snapshot_750956a0_d5095ecf.jpg
Ihan mukiin meneviä tapauksia monet olivatkin, mutta eivät silti kelvanneet vaativalle Ronille.

snapshot_750956a0_b50958e6.jpg
Vaikka Ronan olikin aika laiska, täytyi hänestä silti opiskelu hoitaa alta pois, jotta pääsisi käsiksi yliopiston riemuihin.

snapshot_750956a0_d509572e.jpg
Ronan oli kuullut, että kampuksella vain juhlittiin, mutta totuus olikin aivan toista. Kaikki olivat koko ajan nenä kiinni kirjassa, eikä juhlijoista näkynyt merkkiäkään. Oli asuntolassa kuitenkin jonkinlainen pelihuone, joka huusi tyhjyyttään, sillä ei siellä käynyt kukaan muu kuin Ronan.

snapshot_750956a0_55095d31.jpg
Luennolta tultuaan Ronan iski silmänsä erääseen neitokaiseen, joka oli aivan haltioissaan Ronin lepertelyistä.

snapshot_750956a0_f5095d5f.jpg
Ronan jopa sai ensisuudelmansa häneltä, vaikka he olivat vasta tavanneet. Suhteesta ei silti tullut mitään vakavampaa, koska nainen oli aina luennolla tai lukkiutunut huoneeseensa.

snapshot_750956a0_d50d3213.jpg
Pelihuoneesta löytyi kiva flipperi, jonka pelaamisessa Ronan osoittautui todelliseksi pelihaiksi.

snapshot_750956a0_d50d3079.jpg
Yöllä Ronan heräsi painajaista nähtyään. Se ei ollutkaan mikään ihme kun tuollaisessa sängyssä joutui nukkumaan.

snapshot_750956a0_350d3126.jpg
Ronan ei enää saanut unta, joten hän päätti mennä suihkuun. Valitettavasti suihkuja oli useampi kuin yksi, eikä mies ollut tottunut yleisuihkuihin.

snapshot_750956a0_950d33a3.jpg
Yliopisto ei ollut aivan Ronin juttu ja sieltä oli päästävä pois ja nopeasti. Jopa yksi lukukausi oli suoritettu ja mies oli jo luovuttanut. Hän soitti taksin ja meinasi kokeilla vuokramökkiä, mutta lähti sittenkin suoraan kotiin.

snapshot_34c20fff_950e36c1.jpg
Kotona laskut olivat kasaantuneet, mutta onneksi Ronan toi yliopistolta sievoisen summan kahisevaa, jolla erääntyneet laskut saatiin maksettua.

snapshot_34c20fff_b50cc236.jpg
April oli näköjään viettänyt päivänsä nukkumalla, mikä ei kuitenkaan ollut vanhukselle aivan epätavallista.

snapshot_34c20fff_950e3b1b.jpg
Ronan huomasi näyttävänsä vieläkin aivan teiniltä ja siihen oli saatava muutos. Uudet vaatteet löytyivät nopeasti ja lapsellinen pipo jäi odottamaan talvipakkasia.

snapshot_34c20fff_750e3e23.jpg
Pian April heräsi poikansa kolisteluun. Kuulumisten kyselyn jälkeen Ronan päätti kysyä oliko tällä vielä tallessa pullapuodin aikainen puhelinluettelo. Aprilista oli kuitenkin parempi, että Ronan etsisi itse  kumppaninsa.

snapshot_34c20fff_550e37be.jpg
Muistatteko vielä lemmikit? Pipsan ja Ludwigin pentu Basil oli kasvanut aikuiseksi Ronanin ollessa yliopistolla. Siitä tulikin hyvä sekoitus kumpaakin vanhempaansa.

snapshot_34c20fff_550e3ec9.jpg
Ronan päätti äitinsä kehotuksen vuoksi soittaa sokkotreffipalveluun, mutta joitui pettymään eukon valitsemiin seuralaisiin.

snapshot_34c20fff_550e3f1a.jpg
Kaiken lisäksi eukko vielä haiskahti valkosipulilta ja lemmenjuomalta.

snapshot_34c20fff_1528e923.jpg
Sitä touhua ei jaksettu kauaa, joten Ronan vaihtoi vaatteet ja soitti taksin äitinsä suosittelemaan paikkaan.

snapshot_34c20fff_3528e9ce.jpg
April oli kuitenkin tainnut juksata Ronia, sillä taksi toi hänet paikkaan, jossa oli kyllä kamalasti baaritiskejä, muttei yhtäkään tarjoilijaa.

snapshot_34c20fff_5528ea2a.jpg
Taas pirautettiin taksi, mutta puhelua häiritsivät kaksi erikoisen näköistä miekkosta, joiden kiintoisan keskustelun takia Ronan nyrjäytti kätensä.

snapshot_34c20fff_b528eb35.jpg
Seuraava pysäkki oli puisto, jossa oli vaarallisen näköisiä tulijuttuja, joita Ronan ensin luuli oikeaksi tulipaloksi (tai no ainakin minä=D).

snapshot_34c20fff_3528ebb9.jpg
Vatsa kurni jo kovasti ja siihen auttoi tietenkin hodari, joita Ronan kattoi joka puolelle puistoa kauniiden naisten tulon toivossa.

snapshot_34c20fff_5528eda5.jpg
Sellaisia ei kuitenkaan näkynyt koko yönä, mutta onneksi hätiin saapui ennustajaeukko. Vaivaisella kahdella simoleonilla Ronan sai seurakseen jopa näin kauniin neidin. Ronan ei silti näyttänyt olevan tyytyväinen vaikka kauniimpaa saisi metsäsätää aika kauan.

snapshot_34c20fff_f528ee92.jpg
Nainen esittäytyi Tove Burliniksi ja ihme kyllä tämä piti Ronista, vaikka mies ei näyttänytkään olevan kovin kiinnostunut.

snapshot_34c20fff_3528ee18.jpg
Ronan jätti seuralaisensa ja lähti viihdyttämään tätä miekkosta. Pian Tove kyllästyi katselemaan tätä naurettavuutta ja lähti kotiin.

snapshot_34c20fff_3528ecf5.jpg
Miesten seura näytti kelpaavan Ronille ehkä liiankin hyvin, sillä loppu päivän hän vietti tämän koukkunokan kanssa.

snapshot_34c20fff_1528ef74.jpg
Viimein Ronan kyllästyi mieheen ja lähti kotiin.

snapshot_34c20fff_7528e769.jpg
Pipsa, ryntäsi Ronin syliin pyytäen luultavasti ruokaa. Ronan tajusi siinä silmänräpäyksessä, että hänkin halusi Pipsan tavoin lapsia ja niin paljon kuin oli mahdollista.

snapshot_34c20fff_b528f0fc.jpg
April oli ollut liian kauan ilman miehen puolikasta, mikä aiheutti hänelle vakavia sivuvaikutuksia.

snapshot_34c20fff_9528f076.jpg
Lemmikit pitivät hänet kuitenkin järjissään, jos se simille oli mahdollista.

snapshot_34c20fff_d528f724.jpg
Ronan ei missään nimessä halunnut olla kuin äitinsä, joten hän päätti vielä samana iltana soittaa tapaamalleen naiselle.

snapshot_34c20fff_f528f751.jpg
Ronin huonosta kohtelusta huolimatta Tove suostui tulemaan kylään. Ronan lauloi Tovelle pienen säveltämänsä rakkauslaulun, mikä sai tämän melkein pyörtymään.

snapshot_34c20fff_d528f7fa.jpg
Sitten hän vielä esitti tälle yliopistossa oppimansa lehmätanssin.

snapshot_34c20fff_b528f88a.jpg
Pian pihalla alkoi vaeltamaan aaveita, minkä vuoksi siirryttiin sisälle. Ronin sängyllä he juttelivat synnyistä syvistä, eikä tapahtunut mitään jännempää.

snapshot_34c20fff_7528f979.jpg
Ennen Toven lähtöä Ronan pyysi vielä anteeksi käytöstään puistossa ja antoi lahjan.

snapshot_34c20fff_55291070.jpg
Seuraavana päivänä Ronan tunsi olevansa tarmokas kuin Tarmo, joten hän käytti sitä hyväkseen ja korjaili kaikkea mahdollista, mikä oli epäkunnossa.

snapshot_34c20fff_7529131b.jpg
Hän jopa siivoili, mutta eläinten ruokakuppeja pestessään hän tajusi, että niitä taisi olla liikaa. Jos hän saisi lapsia, ei aika riittäisi eläinten hoitoon, joten jonkun oli lähdettävä.

snapshot_34c20fff_152913a3.jpg
Hän jälleen kerran otti puhelimen käteensä ja soitti eläinsuojeluyhdistykseen pyytäen jonkun hakemaan kissan pois.

snapshot_34c20fff_15291403.jpg
Ludwig oli kaikista tuhmin ja sottaisin, joten se oli helppo valinta, mutta April jäi kyllä kaipaamaan sitä.

snapshot_34c20fff_1528fa20.jpg
Ehkä kisun lähtökin vaikutti siihen, että April meni taas sekaisin. Se tapahtui vieläpä silloin kun ruoka oli uunissa.

snapshot_34c20fff_9528fa68.jpg

snapshot_34c20fff_d528faaf.jpg
Ronan ei ollut moksiskaan tulipalosta ja vain katseli äitinsä sammuttelua. Onneksi tuli ei ehtinyt levitä ja vain säikähdys jäi muistoihin.

snapshot_34c20fff_f5291fc0.jpg
Ronan oli kuitenkin sen verran säikähtänyt, että tajusi haluavansa Toven vaimokseen.

snapshot_34c20fff_d528fc3f.jpg
Heti Toven tultua Ronan pamautti kysymyksensä. Ei hän sentää vielä kosinut, mutta pyysi muuttamaan luokseen.

snapshot_34c20fff_b528fc34.jpg
Tietysti Tove suostui ja Ronan oli onnellisempi kuin koskaan.

snapshot_34c20fff_f528ff19.jpg
Toven pikaisen muodonmuutoksen jälkeen he pääsivät viimein näihinkin hommiin. =)

snapshot_34c20fff_f52927d9.jpg
Merri-hauva se vain vanheni päivä päivältä, mikä aiheutti laiskuutta. Se ei olisi enää jaksanut käydä töissäkään vaan olisi vain nukkunut.

snapshot_34c20fff_b5290b95.jpg
Tove oli myös niin onnessaan, ettei tajunnut pukea päälleen mennessään hoitamaan puutarhaa. Tuosta ei varmasti seuraisi mitään hyvää.

snapshot_34c20fff_15290b16.jpg
Viimeisimmät treffit olivat menneet niin hyvin, että Toven liikutuksen mennessä ohi hän piilotti ruusumaljan roskapönttöjen viereen.

snapshot_34c20fff_d528f533.jpg
Ronan hioi päivisin serenadiaan, jonka hän aikoi esittää Tovelle heidän kultavuosipäivänään.

snapshot_34c20fff_95290cef.jpg
Vaikka rahaa oli nyt tarpeeksi, piti sitä kuitenkin saada lisää, joten reipas Tove etsi itselleen paikan armeijasta.

snapshot_34c20fff_35291b07.jpg
Ronan aikoi taiteilijaksi, eikä siksi etsinyt oikeita töitä. Nytkin hän maalasi muotokuvia hänestä ja Tovesta heidän huoneeseensa.

snapshot_34c20fff_15290eab.jpg

snapshot_34c20fff_15290eab.jpg
Ronan taisi olla liian kuuma, sillä joskus aamuisin hän joutui herättämään pyörtyneen ja aivan punaisen Toven, joka makasi lattialla hölmistyneenä. =O

snapshot_34c20fff_352915d9.jpg
Ei se hänen työmenestystään ainakaan haitannut ja hän saikin ensimmäisen ylennyksen ja uuden ystävän.

snapshot_34c20fff_752918e8.jpg
Viimein näytti jälkikasvu ilmoittavan itsestään.

snapshot_34c20fff_35291dc3.jpg
Toisen mahan kasvun jälkeen Ronan muisti, etteivät he olleet naimisissa. Hän tiesi miten Askon ja Aprilin oli käynyt, joten hän oli ollut varovainen asian kanssa.

snapshot_34c20fff_35291dd1.jpg

snapshot_34c20fff_95291de7.jpg
Onneksi Tove rakasti Ronia enemmän kuin mitään muuta ja sujautti kihlasormuksen onnellisena nimettömäänsä.

snapshot_34c20fff_3528f228.jpg
Samana päivänä he päättivät pitävänsä pikahäät, joihin kutsuttiin vanhoja ystäviä.

snapshot_34c20fff_75292193.jpg

snapshot_34c20fff_3529217c.jpg
Häät oli jo järjestelty ja vieraat saapuivat. Enää puuttui vain hääpari.

snapshot_34c20fff_b5292310.jpg
Viimeinen rutistus ennen kuin Tove ottaisi Ronin sukunimen.

snapshot_34c20fff_d529236d.jpg
Vaikka Ronan olikin perhetavoitteinen, Tovella näytti olevan paljon hauskempaa hääkaaren alla.

snapshot_34c20fff_352923b9.jpg
Kuin silmäräpäyksessä se oli ohi ja he olivat nyt naimisissa.

snapshot_34c20fff_352923f7.jpg

snapshot_34c20fff_7529240a.jpg
Kaikki vieraat eivät olleet siitä yhtä iloisia. Oli tapahtunut paha moka ja Ronin vanha heila oli myös kutsuttu. Nainen kehtasi lyödä Ronia, vaikka eihän tämä edes tiennyt, että he muka seurustelivat vieläkin.

snapshot_34c20fff_f5292444.jpg
Tunnelma oli erittäin ristiriitainen. Ronan oli onnellinen, että oli pettänyt naisen, sillä hän oli saanut Toven.

snapshot_34c20fff_952924d7.jpg
Eivät häät silti aivan pilalla olleet. Ystäviä saatiin viihdytettyä ja kaikilla oli kivaa.

snapshot_34c20fff_b52925fb.jpg
Pian rupesi satamaan ja Ronan meni vielä kastelemaan rouva-rukan, joka muutenkin oli jo märkä.

snapshot_34c20fff_752925a6.jpg
Sisällä sisäkkö varasteli keittiötarvikkeita, koska ei muka ollut saanut palkkaa.

snapshot_34c20fff_752926e4.jpg
Ronan oli jo aivan uuvuksissa juhlinnasta ja nukahti takapihalle.

snapshot_34c20fff_9529270e.jpg
Häät olivat menestyksekkäät, joten pari sai ilmaisen häämatkan ja tällä kertaa kumpikin osapuoli pääsi sinne.

snapshot_34c20fff_1529287e.jpg
Rentouttavan matkan jälkeen Ronan halusi verestää lapsuutensa muistoja kalastamalla, mutta se ei näyttänytkään olevan enää yhtä helppoa.

snapshot_34c20fff_552929b5.jpg
Tove-raukka joutui kokemaan saman kuin liian monet muutkin simit, sillä keskellä yötä synnytys alkoi ja autuaan tietämätön Ronan oli vielä kalassa.

Onkohan se tyttö vai poika ja tumma vai vaalea? Paljastan etten tiedä vielä itsekään. Jännää!